Rakennuttajana toimii Oulun Pysäköinti Oy

Oulun Pysäköinti Oy on toiminut yli 20 vuotta keskustan pysäköintitalojen operaattorina ja keskustan katupysäköinnin hoitajana. Kivisydämen myötä yhtiön keskustassa operoimien pysäköintipaikkojen määrä yli kaksinkertaistuu 1600 autopaikkaan. Ja kun Kivisydän tulee keskustan alle, aivan erinomaiselle palvelupaikalle, uskomme asiakaspalvelumme edelleen parantuvan ja asiakasmäärämme kasvavan oleellisesti. Voimme oikeutetusti sanoa olevamme Oulun johtava pysäköintioperaattori.

 

Alueen johtava moniosaaja

Oulun Pysäköinti Oy on alueen johtava ja keskeinen maksullisen pysäköintitoiminnan moniosaaja, joka tarjoaa laadukkaita pysäköintipalveluja toiminta-alueellaan niin, että liikenteelliset tavoitteet toteutuvat eri sidosryhmien ja myös käyttäjien päivittäisissä toiminnoissa.

Toiminnassaan yhtiö noudattaa Oulun kaupunkikonsernin strategiaa ja toteuttaa kaupungin liikenteen tavoitesuunnitelmissa määriteltyjä tavoitteita.

Yhtiö harjoittaa pysäköintilaitostoimintaa omistamassaan Autosaaren pysäköintitalossa, puoliksi omistamassaan Autoheikin pysäköintitalossa sekä toimii pysäköintioperaattorina myös Kontinkankaalla Sairaalaparkin, OYS / Medipaikoituksen ja OYS Avohoitotalon pysäköintilaitoksissa.

www.oulunpysakointi.fi